Työn ja opiskelujen yhdistäminen Tietokouralla

Opintojen ja työn yhdistäminen on korkeakouluopiskelijoille arkipäivää sekä opintoihin kuuluvien työharjoittelujaksojen että opintoavustuksia tukevan lisätienestin tarpeen takia. Yhtenä suurimmista esteistä työn ja opiskelun yhdistämisessä voivat olla niiden päällekkäiset aikataulut. Kurssit vaativat läsnäoloa koululla ja niiden aikataulut eivät aina ole samoja viikosta toiseen. Lisäksi yliopistokurssien seminaaritilaisuudet ja muut usein jopa koko päivän kestävät tapahtumat voivat rajoittaa työtehtävien tekemistä opiskelujen aikaisessa työpaikassa. Tällöin on opiskelijan arkea tehdä kompromisseja näiden kahden välillä.

Aloitin Tietokouralla kandidaatintyöni valmistumisen jälkeen päätavoitteenani saada tutkintoon vaadittava työssäharjoittelujakso suoritettua. Olen jo puolentoista vuoden ajan voinut jatkaa sekä opintojeni edistämistä maisterivaiheessa että käytännön työkokemuksen hankkimista osana yrityksen tuotantotiimiä. Yrityksen ketterä toimintatapa ja tehokas tiimityöskentelyprosessi mahdollistavat nopean reagoinnin opintojen aiheuttamiin aikataulumuutoksiin ja keskeneräisten töiden uudelleendelegoinnin tiimin muille jäsenille. Dynaamisen työnjaon ansiosta töihin voi tulla myös silloin, kun opinnot yllättäen joustavatkin.

Työpaikalla minua kehotettiin alusta asti jatkamaan opiskeluja päätyönäni ja minulle tarjottiin mahdollisuus suunnitella työaikatauluni opintokokonaisuuksien vaatimusten mukaan. Työtehtävät Tietokouralla ovat olleet mielenkiintoisia ja olen päässyt soveltamaan opintojen aikana hankittua teoriatietoa käytännössä sekä oppimaan paljon uutta ohjelmistosuunnittelusta sekä energia-alasta. Työkokemuksesta on ollut hyötyä myös opintojen suorittamisessa. Tulevaisuudensuunnitelmissani on tehdä diplomityö Tietokouralle sähkömarkkinoita käsittelevästä aiheesta ohjelmistosuunnittelun näkökulmasta.

Ohjelmistosuunnittelija Eemeli Manninen